sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

SHOPPING HAUL

Arvatkaa vaan kuinka monta kertaa mun on pitänyt tulla tekemään tänne postauksia mutta aina niiden tekeminen on jäänyt. Mun elämä on ollut tässä viime aikoina aikamoista vuoristorataa joten olen senkin takia pitänyt ihan tietoisen some tauon, joka teki kyllä ihan hyvää. Tosi paljon on muuttunut sitten viime postauksen, niin hyvässä kuin pahassakin. Jouduttiin mm. lähtemään mun isän ja siskon kanssa tosi lyhyellä varoitusajalla Ouluun sillä saatiin kuulla ikäviä uutisia että isänisäni oli joutunut sairaalaan ja elinaikaa oli jäljellä enää 1 päivä- viikko. Varattiin saman tien onnibussi liput ja lähdettiin yöbussilla kohti Oulua. Vietettiin Oulussa vajaa viikko ja kerettiin sen aikana onneksi näkemään pappa vielä muutaman kerran ennen kuin sitten tuli soitto että nyt on papasta tullut enkeli. R.I.P ♥
Nämä uutiset eivät valitettavasti olleet edes ainoat huonot uutiset perheessäni sillä valitettavasti mummillani (äitini äidillä) todettiin paksusuolen syöpä, ja vieläpä samana päivänä kun pappani oli joutunut sairaalaan. Ei siis mikään kovin mukava päivä :(
Onneksi nykyajan syöpähoidot ovat jo niin pitkälle kehittyneitä ja lääkärit todella taitavia.
 
Hyvät uutiset eivät taida olla mitään verrattuna noihin huonoihin uutisiin mutta ajattelin nyt kuitenkin ne tässä silti kertoa. Kävin tuossa viime viikolla Helsingissä työhaastattelussa joka mielestäni meni todella hyvin, en silti uskaltanut edes ajatella että sen työn saisin sillä mua ei ole tähänkään mennessä työrintamalla juuri onnistanut. Seuraavana päivänä tuli kuitenkin soitto että sain sen kyseisen työn ja perjantaina kävin kirjoittamassa työsopimuksen. Jee!
En nyt täällä kuitenkaan paljasta että mikä työ on kyseessä mutta sen verran voin sanoa että se työ ei ole oman alani töitä (vaatetusala) vaan kauneudenhoitoalan töitä. Siltä alaltahan mulla ei ole oikeastaan mitään aikaisempaa työkokemusta mutta eipä tuo kauneudenhoito ole mikään ihan vieras juttu kuitenkaan ja kiinnostusta sitä kohtaan löytyy aika paljonkin joten eiköhän se tule ihan hyvin sujumaan :D Mulla onkin heti huomenna ensimmäinen työpäivä! Hieman kyllä jännittää!
 
Eilen vietettiin Japin kanssa vuosipäivää ja käytiin syömässä meidän lemppari intialaisessa ravintolassa täällä Järvenpäässä. Kelatkaa että ollaan seurusteltu jo 7-vuotta! Tämmösten 23-vuotiaiden henkilöiden elämässä se on kuulkaas aika pitkä aika :D Onko siellä ruudun toisella puolella muita kauan seurustelleita tyyppejä?
 
Tässä postauksessa ajattelin taas esitellä uusimmat ostokset. Osa on ostettu Espanjasta, osa Suomesta ja osa kirppareilta.
 
mustavalkoinen adidas reppu packbag
reppu
reppu adisas
 
Mun silmät oli yhdet isot sydän emojit kun näin tämän Addun repun kirppiksellä jokunen aika sitten. Adidas on ehdottomasti mun top 3 lemppari merkkien listalla + oon aina tykännyt repuista joten tää oli ihan nappilöytö. Toi on ehkä vähän oldschool mutta se ei haittaa kyllä yhtään. 
 
primark essence maybelline neutrogena nyx
 
Meikkivarastoa on tullut taas päivitettyä muutamilla uusilla tulokkailla. Tuo contour kit, eyeliner sekä lip primer löytyivät kaikki primarkista ja taisivat maksaa yhteensä huimat 7e? Te jotka ette ole koskaan primarkissa käyneet niin voin suositella! Sieltä löytyi ihan kaikkea ja vieläpä sika halvalla. Käytiin Palmasin reissun aikana Primarkissa kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla tultiin kaupasta pois kunnon kassi almoina. Heh
 
red and adidas
rantsuu
jee
prinmark
 
Bershkasta tarttui mukaan tuo punainen choker paita kympillä, ja Primarkista nuo farkut 13 eurolla. Adidaksen tossut onkin täällä jo joskus vilahtaneet, ne on ostettu kirppikseltä femmalla ja tuon laukun olen saanut joskus lahjaksi jostain.
 
 
Nämä tässäkin postauksessa vilahtaneet boyfriend farkut löytyivät kirpparilta ja hintaa taisi olla huimat neljä euroa jos nyt vielä oikein muistan. Alun perin farkut ovat pull&bearista.
 
pinkit
 
Voiko enää lasit söpömmiksi muuttua? ♥ Löysin tuon aivan ihanan pillilasi setin kirpparilta reilulla kolmella eurolla. Ostin tuon oikeastaan lähinnä sisustuselementiksi sillä nuo sopii meidän keittiöön kuin nenä päähän.
 
 
Oli taas aika hieman päivittää mun meikkisivellin kokoelmaa ja tällä kertaa päädyin tuollaisiin kauniisiin ruusukultaisiin siveltimiin. Nää maksoivat muistaakseni 7 euroa.
 
raidallinen ribby paita

Perus paitoja ei voi ikinä olla liikaa ja noita löytää aina kirppiksiltä tosi edullisesti. Noilla kahdella paidalla taisi olla hintaa 1-2 euroa kappale.

matt

En oikeastaan edes käytä huulipunia tai huulikiiltoja kovin usein mutta silti niitä tulee aina hamstrattua vaikka millä mitalla. "Tää on niin ihanan sävyinen että kyllä mä tätä tuun käyttämään". Jepjep.. No tulipa taas tehtyä hieman lisää huulipuna ostoksia nimittäin kotiutin tuossa juuri kaksi Focalluren mattahuulikiiltoa / punaa.

ledlamp ananas

Ehkä turhin ostos ikinä mutta siltikin niin magea, ananaslamppu joka vaihtaa väriä.. Tuo komeus löytyi kirpparilta kuudella eurolla. Kynttilänjalat ostin jo aikoja sitten kirpparilta eurolla kappale ja nyt vasta monta kuukautta myöhemmin sain ostettua niihin kynttilät prismasta. Kynttilät olivat aika suolaisen hintaiset, reilu kuusi euroa kappale. No, on ne kyllä hienotkin!

chokers
koruii

Ai miten niin mä tykkään chokereista? :D Näitä on tullut osteltua vähän sieltä sun täältä, aina kun nään jossain jonkun kivan yksilön niin se pitää ostaa. Ainakin jos se on tarpeeksi edullinen.

Siinäpäs oli nyt taas hieman kuulumisia sekä ostoksia. Näin sunnuntaisin on aina hyvä päivittää blogia kun ei ole oikein mitään muutakaan tekemistä. Mitäs piditte tämän kertaisista ostoksista? :)

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Aamiais picnic las palmasin rannalla + karnevaalit

Hellurei! Vai pitäisikö oikeastaan sanoa espanjalaisittain että Hola. Viime postauksesta on kerennyt vierähtämään jo tovi sillä kuten otsikosta saattaa voida päätellä niin oltiin tosiaan juuri viikko Espanjassa ja sieltä käsin postaaminen ei olisi ollut mahdollista. Espanja oli yhdellä sanalla kuvaten i-h-a-n-a paikka ♥ Jopa niin ihana että että mietittiin että voisi huvikseen katsella paljonko Espanjassa maksaa talot :D
 
picnic
 
Kuvailtiin reissulla ihan järkky määrä kuvia joten näitä Espanja postauksia on siis luvassa aika monta! Tähän postaukseen ajattelin laittaa kuvia meidän erään aamun picnicistä rannalla sekä kertoa yhdestä varmasti elämämme hienoimmasta kokemuksesta nimittäin Las Palmasin jokavuotisesta karnevaalista.
 
smoothie
 
Meidän hotelli sijaitsi ihan rannan vieressä ja oltiin 5- kerroksessa joten meidän partsilta oli suora näkymä rannalle ja tykättiinkin aina istuskella partsilla kylmät juomat kädessä ja vain katsella merta sekä ihmisiä.
Meillä ei ollut erikseen aamupalaa joten ostettiin aina lähi marketista smoothieita, croisantteja ja hedelmiä yms jotka sitten syötiin huoneessa tai rannalla.
 
breakfast in beach
sämpylä
 
 Kaikki on varmaan kuulleet Rion isoista karnevaaleista. Ainakin ne mulle tulee ensiksi mieleen jos joku puhuu karnevaaleista. Tai tuli ainakin vielä pari viikkoa sitten ennen kuin pääsin itse kokemaan karnevaalit.
Yritän tässä miettiä sanoja millä niitä karnevaaleja voisi kuvata mutta ei sitä oikein pysty edes sanoin kuvailemaan, se pitäisi kokea jokaisen ihan itse.
Meillä ei edes ollut mitään hajua että tuolla Las Palmasissa on mitkään karnevaalit. Satuttiin ihan vahingossa ja tietämättämme sinne juuri sillä karnevaali viikolla. Matkaopas vähän meitä varoittelikin bussissa että hotelli huoneeseen saattaa sitten kuulua "vähän"meteliä aina näin karnevaalien aikaan. Jos haluaa rauhallisen ja seesteisen loman niin en suosittele menemään Las Palmasiin maaliskuun ekalla viikolla :D
 
Istuskeltiin hotellihuoneen parvekkeella kun yhtäkkiä jostain alkoi kuulumaan musiikkia ihan järkyttävän kovalla. Päätettiin sitten lähteä ulos katsomaan että mitä siellä tapahtuu. Kun tultiin ulos niin siellä oli tuhansia ihmisiä hienoissa värikkäissä asuissa ja valtavia kulkueita meni pitkin autoteitä. Oli miehiä pukeutuneina naisiksi (mm. helinäkeijuiksi, merenneidoiksi, lentoemänniksi jne..) Tuntui että tuolla oli useampi mies pukeutunut naiseksi kuin mieheksi, drag queeneja oli jos vaikka minkälaisia isoissa koroissaan ja välillä ei oikeasti edes tiennyt kuka oli nainen ja kuka mies. En tiedä miksi olen koskaan ajatellut että suomi olisi jotenkin avomielinen maa, en ajattele enään kun olen tuon Espanjan meiningin nähnyt. Siellä pystyi jokainen niin helposti olemaan oma itsensä ilman että kukaan sinua tuomitsi. Poliiseiksi ja swateiksi pukeutuneet "raavaat miehet" juttelivat drag queenien kanssa ja bilettivät samoissa seurueissa ja kaikki tuntuivat olevan kuin yhtä suurta perhettä. Vähän kuin suomi silloin kun voitetaan mm-kultaa lätkässä mutta vielä tuhat kertaa enemmän.
 
Kun itse se kävelevä ja erilaisilla menopeleillä menevä karnevaali kulkue oli loppunut, alkoi vasta ne kunnon hulinat. Luultiin että se parituntinen kulkue oli se karnevaali mutta se oli vasta sitä ns. alkunäytöstä. Sen jälkeen alkoi tulemaan satoja (en edes liioittele) valtavia hienosti koristeltuja kaksi kerroksisia "bile rekkoja" erilaisilla teemoilla. Karnevaalien yleinen teema oli hippi teema ja suosituin asuvalinta oli ehdottomasti hipiksi pukeutuminen.
Tuli muuten hyvät naurut kun jotkut hipiksi pukeutuneet henkilöt polttelivat siinä meidän vieressä "tupakkaa" ja jostain paikalle ilmestyi poliiseiksi pukeutuneita henkilöitä jotka mukamas heristivät sormea näille hipeille mutta hetken päästä he kaikki polttelivat sitä "tupakkaa" siinä samassa seurueessa :D Poliisiksi tai swatiksi yms pukeutuminen oli myös aika suosittua ja ei siellä oikeasti edes erottanut oikeita poliiseja niistä poliiseiksi pukeutuneista henkilöistä.
 
Jokaisessa bile rekassa soi täysillä oma musa (aina rekan teeman mukaan) ja voi että sitä metelin määrää. Mietittiinkin että siksiköhän Espanjalaiset puhuu niin luja äänisesti kun ne on lapsesta asti käyneet noissa karnevaaleissa niin kaikki on jo ihan kuuroja :D
 
Se oli kyllä mahtava näky kun kaduilla tanssi ja lauloi tuhansia naisia, miehiä ja lapsia. Oli kuin koko saari olisi ollut yksi suuri festari. Niihin bile rekkoihin pääsi kyytiin kuka vain (täysi ikäinen) joksikin pukeutunut henkilö eikä se maksanut mitään. Rekkoihin piti hypätä vauhdista mutta ne ajoivat tosi hiljaa. Vähän harmitti että ei tiedetty noista karnevaaleista etukäteen sillä olisi ollut niin siistiä itsekin pukeutua joksikin.
 
Yritin juuri etsiä tubesta teille jotain videomateriaalia näistä karnevaaleista mutta en löytänyt mitään kunnollista sillä tuolla kaikki oli jättäneet älypuhelimet ja kamerat suosiolla kotiin tai hotelliin. Multakaan ei valitettavasti löydy mitään kuvia tai videoita. Alku illan karnevaaleista saattaa löytyä tubesta jotain videoita mutta ei niistä itse kulkueista ja sadoista rekoista tunnu löytyvät yhen yhtä videota.
No, ehkä toi oli sellanen juttu minkä tulee muistamaan ikuisesti joten ei siitä tarvinnut edes ottaa kuvia :D
 
Oon varmaan ennenkin maininnut täällä blogissa että tykkään eniten lattari musasta (Japin sanoin "hulabaloo musasta) ja voi että kun tuolla soi joka paikassa niin hyvää musaa ♥! Niissä rekoissa ei yhdessäkään soinut mikään hermoja raastava tekno jumputus vaan kaikki parhaat latino hetkutus tanssi biisit. Japi ei kuulemma tunnistanut kuin ihan muutaman biisin mutta multa löytyi ainakin puolet jo entuudestaan kännykän soittolistalta ja ne toiset puolet oli sellaisia jotka olisin halunnut tietää :D
 
Jos jonkun asian haluan vielä nähdä ja kokea uudestaan niin ne on nuo karnevaalit. Ois hauska kuulla onko täällä ketään joka olisi myös käynyt Las Palmasissa ja kenties myös noissa karnevaaleissa?
 


sunnuntai 26. helmikuuta 2017

My fashion moment with tosti

Heipparallaa ♥
 
Kilpailu henkinen ihminen kun olen, päätin lähteä mukaan bloggareille järjestettyyn kilpailuun nimeltä my fashion moment with tosti. Ideana tässä norex selected brands oy:n järjestämässä kilpailussa oli se, että kilpailuun osallistuvat bloggaajat kirjoittavat muoti aiheisen postauksen Alkosta saatavista Tosti butterfly sekä Tosti Asti kuohuviinipulloista. Kuohuviinin ystävä kun olen (ainoa viini mistä pidän), minun ei tarvinnut kauaa miettiä lähdenkö mukaan vai en.
 
alko
 
Korkattiin Tosti Butterfly pullo eräs viikonloppu kaverin kanssa samalla kun laittauduttiin yhdessä tässä meillä viikonlopun viettoa varten. Mikäs sen hauskempaa kuin yhdessä laittautua, kuunnella hyvää musiikkia ja kilistellä kylmää kuohuviiniä.
 
 
Samalla tuli oteltua hieman asukuvia niinkin muodikkaassa paikassa kuin rappukäytävässä. Tämä on nyt toinen kerta kun tämä lähestulkoon sama asukokonaisuus näkyy täällä blogissa. Heh! Oon vähän tällänen junttura että kun kerran löydän omasta mielestä kivan asun niin saatan kulkea se päällä ties kuinka kauan. Viimeksi tähän asuun hieman naisellisuutta toi karvatakki, tällä kertaa taas ajattelin jättää naisellisuuden kokonaan pois ja pistää lippiksen päähän. Kummasta asusta te piditte enemmän?

nestemäinen highlighter
bloggaaja kilpailu
Eikö olekin muuten kaunis tuo Tosti Butterfly pullo? ♥
 
Ei varmaan yllättänyt ketään, että ensiksi piti tietysti korkata tuo kauniimpi pullo Eli Tosti Butterfly. Mitä tulee kuohuviinien makuun niin enemmän pidin kuitenkin Tosti Asti viinistä sillä se oli hieman makeampi sekä miedompi kuin tuo Tosti Butterfly. Voisin kuitenkin kuvitella että useimmat pitävät enemmän Tosti Butterflystä sillä se on ehkä hieman perinteisemmän makuinen kuohuviini. Mä olen aina pitänyt todella makeista juomista joten senkään takia en ole varmaan koskaan oikein oppinut kunnon "viininjuojaksi". Tosti Asti oli munkin mittapuulle tarpeeksi makea joten sitä tulee ostettua varmasti uudestaankin.
 
 
Laittautumishetkeä piristi myös mun uusimmat kosmetiikka hankinnat. Nyt saa kimaltaa! ♥ Tuo Maybellinen nestemäinen highlighter on ihan paras! (Emotionista noin 10e).
 

Kuohuviiniä ja katumuotia! Ei ehkä se tavallisin yhdistelmä :D Tykkään tosi paljon tämmöisistä kilpailuista joissa bloggaajille annetaan aika vapaat kädet postauksen suhteen, ja jossa pääsee kunnolla toteuttamaan itseään. Oon vähän semmonen tyyppi että suunnittelen yleensä tosi paljon mutta lopputulos kaikessa mitä teen on yleensä aina ihan erilainen mitä olin alun perin suunnitellut.  Tähänkin postaukseen ajattelin laittaa jotakin hienostuneita mekko päällä otettuja asukuvia mutta kuinkas taas kävikään! Haha.